Evon polut yhdistävät

Facebook
LinkedIn
Print

Kulkiessasi heinäkuussa Evon retkeilyalueen metsissä, pysähdy hetkeksi katselemaan ympärillesi. Mieti, että näitä samoja polkuja ovat vuosikymmenten ja -satojen kuluessa kulkeneet monet muutkin. Metsästäjät, miilunpolttajat, metsäntutkijat, savottajätkät ja luonnontieteilijät. Ympärilläsi olevat metsät ovat vastanneet moneen tarpeeseen. Olet rinkkoinesi ja telttoinesi astunut sukupolvet ylittävän yhteensovittamisen maaperälle.

Vaikka nykyisin Evolla ei enää uiteta tukkeja ja polteta miiluja, ovat Evon laajojen maiden kulkijat muuttuneet entistäkin monipuolisemmiksi: Evolla voi kohdata vaeltajia, kalastajia, metsurin sekä metsäkoneen, melojia ja kiipeilijöitä. Vastaasi voi tulla myös opiskelijoita harjoittelemassa metsänmittausta sekä tutkijoita selvittämässä majavien ekologiaa tai metsäpalojen vaikutuksia. Saatat törmätä myös meihin, eli Evon aluetta hallinnoivan Metsähallituksen työntekijöihin, kuten suunnittelijoihin tai kartoittajiin. Evolla tehdään vuosittain paljon ennallistamista ja alueelta löytyy myös paljon arvokkaita suojeltuja luontokohteita.

Partioperinne Evolla

Varsinkin partiolaisille Evo on tullut tutuksi leiriympäristönä. Vuosikymmenen aikana Evo on vakiinnuttanut paikkansa partioleirien näyttämönä muun muassa Johtajatulien, Ko-Gi-leirien ja piirileirien kautta. Näiden lisäksi tuhannet partiolaiset ympäri Suomea ja maailmaa ovat saapuneet Evon metsiin suurleireille. Kilke, Roihu ja nyt Kajo ovat luomassa Evolle suurleirien perinnettä.

Evon retkeilyalue on luonteva valinta kymmenien tuhansien ihmisten leireille, sillä alueelle on Metsähallituksen ja Suomen Partiolaisten yhteistyönä perustettu nuorisoleirialue, jonka pysyvät rakenteet helpottavat leirien järjestämisessä ja auttavat hallitsemaan valtavan ihmismäärän aiheuttamaa kuormitusta alueen luonnolle. Yhteistyön tavoitteena on vastata partiolaisten tarpeeseen järjestää isoja leirejä ja tapahtumia sekä luoda puitteet lasten ja nuorten vastuullisen luontosuhteen kehittämiselle.

Meille Metsähallituksessa tämä yhteistyö on ollut antoisaa sekä arvokasta, ja olemmekin olleet mukana useilla leireillä. Nyt heinäkuussa 2022 olemme Kajolla mukana pääyhteistyökumppanina ja tuotamme ohjelmaa Elämälaaksoon ja Tuumalaaksoon. Lisäksi olemme tavattavissa leirisuoralta löytyvässä Kumppanuuskylässä. Tervetuloa juttusille!

Partiolaisia kävelemässä Evon metsässä

Evon monet polut

Virkistyskäyttöä, metsätaloutta, tutkimusta, eräilyä ja opetusta. Evon alueelle leimallista on sen moniuloitteisuus. Vuosien saatossa kulkijat ovat vaihtuneet, mutta edelleenkin Evolla kiertäjät tarkkailevat ympäristöään monista eri näkökulmista. Metsän siimeksessä, polkujen risteyksissä kohtaavat ihmisten lisäksi myös erilaiset tarpeet, toiveet ja tavoitteet.

Lisätietoja: https://www.luontoon.fi/evo

Teksti: Laura Kammonen, Pekko Riihonen, Metsähallitus

Metsähallitus on yksi Kajon pääyhteistyökumppaneista

Kuva: Katri Lehtola/Metsähallitus

Skip to content