Kajon tarina

"Kajon tarina" doesn't have any sub pages.
Facebook
LinkedIn
Tulosta
[readspeaker_listen_button readid=read_this]

Niin kuin suurleireillä yleensä, myös Kajolla on tarina. Perinteisesti tarina etenee leirin yhteisissä ohjelmissa ja toisinaan leiriin liittyvissä videomateriaaleissa.

Kajolla tarina näkyy leirin kolmessa kohokohdassa eli avajaisissa, keskijäisissä ja päättäjäisissä. Nämä yhteiset ohjelmat kokoavat nimensä mukaisesti koko monen tuhannen leiriläisen porukan yhteen. Se, mitä lavalla tapahtuu, on Kajon tarinaa.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Kajolla tarina levittäytyy yhteisistä ohjelmista myös leiriarkeen. Tarinan hahmot saattavat tulla vastaan ohjelmalaaksossa, jätskikiskan jonossa, kahvilassa tai vaikka bileissä. Jos tapaat leirillä tarinan hahmon, moikkaa ihmeessä, jää hetkeksi juttelemaan tai nappaa vaikka yhteisselfie! Tästä jos mistä tarinan hahnot innostuvat! Silmät kannattaa pitää tarinan varalta auki myös ainakin instagramissa ja ehkä jopa vessassa käydessä…

Kajon tarina on saanut inspiraationsa partion arvoista eli partioihanteista. Tarina kertoo siitä, miten oman sisäisen valon löydettyämme voimme kaikki kajastaa sitä myös muihin. Tarinan päähenkilö on nuori ei-vielä-partiolainen Valo, joka lähtee leirille, kohtaa omat epävarmuutensa ja löytää partioihanteet itsestään.

Valo 
Moi! Oon 15-vuotias, enkä oo vielä partiolainen. Päätin kuitenkin lähtee mukaan leirille, koska mun äidit, joilla on paljon omia hyviä partiomuistoja, sai mut innostumaan siitä. En tiiä vielä onko partio ihan mun juttu, mutta haluun kokeilla uusia asioita ja oppia uutta. Ärsyttää kyllä, että kaikki kaverit jäi kotiin pitämään hauskaa… Mulla on vilkas mielikuvitus ja juttelenkin usein päänsisäisten tyyppieni kanssa!  

Kuura  
Olen Valon haastaja itsetutkiskeluun sekä eräänlainen totuuden torvi. Mielestäni on tärkeää kohdata oma itsensä kokonaisuutena, myös ne pahimmat puolet. En ole ilkeä, vaan realisti. Tule vain rohkeasti juttelemaan jos näet minut jossain, mutta älä missään nimessä halaa minua!

Auri  
Hi! I’m Auri and I just love my friends! Both new and old ones!! Most fun thing in Kajo is parties and getting to know new peopIe! I have the biggest heart and funniest jokes. If you see me give a high five or just wave and smile! You will most likely find me with Alina, she is just the best! And knows how to respect everyone’s boundaries!

Alina 
Maailma on monimuotoinen ja sen mahdollisuudet ovat rajattomat! Minulle on tärkeää että kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa ja osaavat kunnioittaa rajoja! Kukaan ei pidä muiden solvaamisesta. Kuljen, tai no juoksen, Aurin kanssa kaikkialle. Auri on paras! Hän tutustuttaa minut moniin erilaisiin ihmisiin! Kajolta odotan innolla uusia kavereita ja heidän tarinoiden kuuntelemista!

Kide 
Mielestäni Kajolle lähtö on ollut paras päätös pitkään aikaan, täältä saa niin paljon opettavaisia kokemuksia ja henkisen kasvamisen mahdollisuudet ovat partiossa huikeat! Mottoni on: “kohtaa pelkosi ja opi niistä” mikään ei ole liian vaikea haaste ja jos epäonnistut voi siitä ainoastaan oppia tekemään tulevaisuudessa paremmin.

Tuisku 
Moikkelis koikkelis! Oon Tuisku ja mun ehdoton lemppari juttu on työnteko! Haluun tehdä tulevaisuudesta paremman paikan. Mun sisarukset Oula ja Auvo ei aina pysy mun tahdissa. Mä oon meidän porukan tekijä ja mun motto onkin: Tulevaisuutta tehdään jo tänään.

Oula
Suuri unelmani on tulla täysin hiilineutraaliksi seuraavien vuosien aikana ja olen pääasiassa keskittänyt energiani siihen. Tuisku ja Auvo eivät tosin aina ymmärrä tavoitettani. Olen sitä mieltä, että mikään ei saa mennä metsien ja luonnon edelle. Ei ole mitään, minkä kokisin oikeuttavan haitan ympäristölle ja näitä asioita ajattelen aktiivisesti arjessani. Maailma tarvitsee meitä kaikkia, hyppää säkin mukaan auttamaan!

Auvo  
Meidän kolmen selkeästi rauhallisim-pana olen diplomaattinen ja rauhaa rakastava. Joku voisi sanoa, että mä oon meidän porukan koossa pitävä voima. Haluan olla luotettava ja toi-min järjen äänenä Oulalle ja Tuiskulle. Pelkkä päätöksen tekeminen ja asen-ne–pohjainen eteneminen on tärkeää, mutta Valon ja kaikkien mui-denkin on myös hyvä osata pysähtyä ajattelemaan kokonaisuutta. Yhdes-sä olemme voittamattomia!

Skip to content