Erikoistuote Kajo-kalsarit myynnissä 5.6. asti!

Siitä on jo puolitoista vuotta, kun Kajon ilme esiteltiin silloiselle Kajon tekijäjoukolle. Silloin syntyi hullunhauska idea, että Kajon kuosista pitää saada trikoot! Olisivat ne suorastaan ihanan kamalat! Matka ideasta toteutukseksi ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertainen, mutta partiolaisillahan ei ole tapana luovuttaa. 

Kajo-kalsarit oli ensin ajateltu vain tekijöiden hauskaksi hupailutuotteeksi, mutta Kajo kuuluu kaikille ja niin kuuluvat myös Kajon tuotteet, niinpä varsin pikaisella aikataululla polkaistiin pystyyn Kajo-kalsareiden myynti kaikille niille, jotka ovat niin pahasti Kajoon kajahtaneita, että haluavat nämä uniikit erikoistuotteet itselleen käyttöön.  

Aikataulu on tiukka. Jotta kangasta saadaan painatettua meitä varten oikea määrä ja jotta trikoot ehditään vielä ommellakin, on aikaa tilauksille enää viikon verran. Tuotetta voi tilata 5.6. asti. Muita trikookangastuotteita ei ole tulossa myyntiin, eikä trikoita voi ostaa enää leirillä. Tilatut trikoot toimitetaan leirikauppaan suoraan Evolle 15.7. mennessä. 

Vaikka puhummekin tuttavallisesti Kajo-kalsareista, niin mitään kalsarikangastahan ne eivät oikeasti ole, vaan jämäkkää ja hyvälaatuista urheilutrikoota. Kankaan kuosi painetaan Järvenpäässä ja trikoot ommellaan tilaustyönä Virossa. 

Kalsariostoksille pääsee vierailupäivän lipunmyynnistä tutussa Coregoshopissa. 

Kajo-kalsarien malli on unisex ja koot 110–160 ja XS–XXL.

KOKOTAULUKKO

 

 

Kaikki mitat on otettu trikoiden kaavoista. Huomaathan, että Lycra on materiaalina hyvin joustavaa. Mitoissa tuleekin huomioida, että etenkin vyötärö ja vyötärönauha tulevat venymään runsaasti päällä. Koot on ilmoitettu “venymättöminä”. Trikoita testannut kohderyhmä oli sitä mieltä, että koot noudattavat aika hyvin myynnissä olevien perus urheilutrikoiden kokotaulukkoa. Jos pohdit kahden eri koon välillä, kannattaa melkeinpä valita se pienempi.

Kajo-kalsarit

 

Skip to content